Järjestämme juhlat 25-vuoden kokemuksella.
Tarinamme
Kaikki alkoi, kun Juhanalan kartanon isäntäpari Kimmo ja Kristina ostivat Juhanalan kartanon vuonna 1998 Kimmon vanhemmilta. Oli aika toteuttaa Kristinan unelma omasta juhlakartanosta ja Kimmon unelma kesäkukkapuutarhasta. Vuosien saatossa isäntäpari on luotsannut kartanon yrityksiä yhdessä, historiaa vaalien.
Nykyiset puitteet kartanolla mahdollistaa monenlaiset juhlat ja tilaisuudet. Kimmo on siirtänyt ja kunnostanut useita hirsirakennuksia pihapiiriin, jotka muodostavat kauniin kokonaisuuden. Kristina vastaa juhlapalveluista ammattitaitoisen tiimin kanssa.
Juhanalan kartanoon tullaan juhlimaan läheltä ja kaukaa. Toivomme, että myös sinä saat viettää elämäsi juhlat meillä.
Juhanalan historiaa
Talon nimi tulee Juhana nimisistä isännistä, jotka olivat asuinpaikkansa mukaan tuolloin Iitosenrannaksi kutsutun talon omistajia 1500-luvun lopulta vuoteen 1737.
Viimeinen Juhanalan aatelinen isäntä oli F. G. Aminoff, joka 1839 myi kartanon viipurilaiselle kauppahuone Rosenius & Sesemanille. Tällä Juhanala oli vuoteen 1887 saakka, jolloin Joroisten kunta osti sen myllyineen ja oluttehtaineen kauppahuoneen konkurssipesältä. Kunnan omistuksen aikaan kartanossa toimi sähkölaitos, karjanhoitokoulu ja kunnalliskoti. Vuonna 1980 Häyrisen perhe osti pahoin rapistuneen kartanon kunnalta ja mittava kunnostusoperaatio alkoi. Juhanalaan perustettiin tuolloin puutarha, Juhanalan puutarha. Vuonna 1998 Kimmo ja Kristina muuttivat perheineen Juhanalaan ja aloitti toiminnan nykyisessä muodossaan.
Alkuperäinen asuinrakennus paloi 1838. Nykyinen, klassistishenkinen, osittain kaksikerroksinen, poikkipäädyllä varustettu päärakennus on 1800-luvun puolivälin tienoilta. Nykyisin se on juhlapaikka sekä yksityiskoti. Pihapiiriin vanha 50-metrinen 1870 vuonna rakennettu kivinavetta on tuon ajan mittakaavassa talousalueen merkittävimpiä maatalousrakennuksia.
Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 76; Grotenfelt 1931 s. 230–233; Suomen maatilat 1932 p. 49–50; Suomenmaa 1924 s. 142; Viikki 2003 s. 203–204; Åström 1993 s. 410.
